Siirry sisältöön

Termovent kattosäteilijät halli-, teollisuus- ja toimistotiloihin Armatecilta

Lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmän valinnassa ratkaisee tänä päivänä ennen kaikkea energiatehokkuus.

Frenger Systemen BV on kansainvälinen alansa johtava saksalainen yritys, jonka päätuotteet ovat kattosäteilyelementit sekä lämmitykseen että jäähdytykseen. Toimistotiloihin tarkoitetut Best -kattosäteilijät sekä halleihin valmistettavat Sunline -kattoelementit ovat erinomainen vaihtoehto toimisto- ja julkisten tilojen jäähdytykseen ja lämmitykseen muun muassa vedottomuuden ja energiansäästöominaisuuden takia.

kattosäteilijä t.JPG

Kattosäteilijöiden käyttö jäähdytykseen ja lämmitykseen on voimakkaasti lisääntynyt. Tähän ovat vaikuttaneet erityisesti positiiviset kokemukset energiansäästöstä sekä vedottomat työtilat. Kattosäteilijät ovat myös edellä mainittujen etujen lisäksi äänettömiä sekä pölyttömiä, ne vapauttavat lattia- sekä seinätilan ja ovat huoltovapaita. Kattosäteilijät sopivat ihanteellisesti myös korkeisiin varasto- tai toimistotiloihin sekä esimerkiksi teattereihin ja auditorioihin.

Termovent -kattosäteilijöitä on toimitettu esimerkiksi Helsingin keskustassa Eduskuntataloon sen saneerauksen yhteydessä sekä useisiin toimistotaloihin ja hotelleihin.

OMINAISUUDET

  • Sertifioidut tehoarvot
  • Tukeva rakenne
  • Kestävä pinnoitus
  • Laaja mittavalikoima
  • Tehokas eristys
  • Asennusaukot

kattosäteilijä tt.JPG

LUE LISÄÄ

Kattosäteilijä hallirakennuksiin.pdf (PDF document, 1.1 MB)

Kattosäteilijä toimistotiloihin.pdf (PDF document, 2 MB)

Marko Lindfors

Myyntipäällikkö & Aluepäällikkö: LVI-myynti, Länsi-Suomi - Area Manager, Western Finland

+358 50 590 2854
marko.lindfors(at)armatec.com

Ossi Kosunen

Aluepäällikkö: LVI-myynti, Etelä-Suomi - Area Manager, Southern Finland

+358 40 779 5651
ossi.kosunen(at)armatec.com

Rauno Kotajärvi

Aluepäällikkö: LVI-myynti, Pohjois-Suomi - Area Manager, Northern Finland

+358 40 828 6482
rauno.kotajarvi(at)armatec.com