Siirry sisältöön

Tietopankki lämmönsiirto

Lämmönsiirtyminen näkyy jokaisen ihmisen arjessa jollakin tavalla. On yhä tärkeämpää säästää energiaa kiinteistöissä. Kehitämme jatkuvasti kestäviä lämmitysjärjestelmiä, jotka yhä useammin yhdistävät eri energianlähteitä.

Lämpöä siirtyy säteilemällä, johtumalla tai konvektiolla yhdestä väliaineesta toiseen. Säteily toimii vasta hyvin korkeissa lämpötiloissa. Johtuminen tapahtuu enimmäkseen kiinteissä materiaaleissa, ja konvektio (jota voi kutsua myös virtaukseksi) on menetelmä, jolla on suurin vaikutus lämmönsiirtimeen ja sen lämmön siirtymiseen. Hyvin toteutetussa lämmönsiirtimessä suurimmassa laajuudessa vaikuttaa konvektio.

Se saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta syvällisemmin tarkasteltuna huomioon otettavia asioita on paljon. Miten lämmönsiirrin mitoitetaan? Millainen lämmönsiirrin kannattaa valita? Mitä etuja lämmönsiirtimen AHRI-sertifioinnilla on?

Oikeiden valintojen tekeminen tai jopa omien tarpeiden tunnistaminen voi olla kuitenkin vaikeaa. Tiedämme, että aihe voi tuntua haastavalta. Sen vuoksi lämmönsiirron tieto-oppaassa käsitellään joitakin lämmönsiirtoon liittyviä tavallisia ongelmia. Oppaan tarkoitus on vastata kaikkiin ajateltavissa oleviin kysymyksiin.

Älä huolestu, jos sinusta tuntuu, että tarvitset henkilökohtaista palvelua. Voit aina ottaa yhteyttä meihin ja pyytää lisätietoja tai neuvoja. Kaikki ratkaisumme perustuvat sinun tarpeisiisi.

Lämmönsiirtimet teollisuudessa

Lämmönsiirtimet ovat tärkeitä prosessi- ja valmistusteollisuudessa. Kaikissa teollisissa prosesseissa käytetään paljon virtauksia ja nesteitä, jotka on pidettävä oikeassa lämpötilassa toiminnan varmistamiseksi. Tämä voi koskea muun muassa säiliöiden ja astioiden lämmitystä ja lämpötilanpitoa. Levylämmönsiirrin on usein oikea valinta, koska se tuottaa parhaan lämmönsiirron pinnoilla ja on helppo huoltaa, koska levypaketti on avattavissa (näin ei ole putkisiirtimen laita). Putkisiirrin voi kuitenkin olla parempi monissa höyrysovelluksissa, koska putket kestävät paineiskuja ja korkeita lämpötiloja tiivisteellisiä siirtimiä paremmin.

Liikalämpö ja hävikit ovat myös tavallisia laajamittaisessa omia isoja kattiloita käyttävässä valmistusteollisuudessa, jossa lämmönhankinta on harvoin ongelma. Tämä lämpö otetaan usein talteen ja jaetaan kaukolämpöverkkoon lämmönsiirtimen kautta halutun lämpötilan ja tehon toimittamiseksi. Hukkaan menee vähemmän energiaa ja alkuperäisen kattilan polttoainetehokkuus voi kaksinkertaistua, jos jäännös myydään ja jaetaan eteenpäin.

Kaukolämpö lämmönsiirrossa

Kaukolämpö on ympäristöystävällinen ja energiatehokas tapa lämmittää kiinteistö siten, että sisäilmasto on miellyttävä, ja tuottaa lämmintä käyttövettä. Lämpöä voidaan siirtää pääverkosta taloon useilla eri menetelmillä ja liitäntätavoilla. Useimmiten käytetään lämmönsiirrintä, jossa on erilliset ensiö- ja toisiovirtaukset lämmön jakamiseksi. Tämä tehdään usein patterien ja lattialämmön avulla ja lisäksi suurissa liikekiinteistöissä ja julkisissa tiloissa ilmanvaihtokoneiden avulla.

Siirtimen ja varusteiden hyvä mitoitus tuottaa suuren tehon ja samalla matalat paluulämpötilat kaukolämpöverkkoon. Näin ollen energiayhtiö voi parantaa toiminta-astettaan ja vähentää ensiöpolttoaineen tarvettaan, minkä monet yhtiöt palkitsevat matalampina hintoina.

Kaukokylmä lämmönsiirrossa

Kaukolämpö on vakiinnuttanut asemansa ja sitä käytetään eri puolilla maailmaa. Nykyään on nähty myös kaukokylmän esiintulo suurten kiinteistöjen jäähdytystarpeen kasvaessa. Sitä käytetään pohjoisen lisäksi myös eteläisemmillä leveysasteilla, jossa yhä useammat kaupungit ja kiinteistöt ovat lämpimillä alueilla.

Kaukokylmä toimii samalla periaatteella kuin kaukolämpö. Jäähdytys tuotetaan keskitetystä lähteestä ja jaetaan sitten verkkoon, josta sitä voi hyödyntää. Tämä antaa sekä taloudellisia että ympäristöllisiä etuja verrattuna paikalliseen jäähdytyksen tuotantoon. Lisäksi se on yksinkertaista (kylmäkoneen kapasiteetista ei tarvitse välittää), joustavaa (verkosta voi käyttää jäähdytystä tarpeen mukaan) ja

kätevää (vapauttaa tilaa kiinteistöstä, ei huoltoa, ei melua). Tarvitaan vain lämmönsiirrin, joka on mitoitettu jäähdytystarpeen mukaan ja tähän liittyvät varusteet.

Ota hukkalämpö talteen

Miksi päästää lämpöä hukkaan? Voimme siirtää hukkalämmön talteen järjestelmästä toiseen, esimerkiksi lämpimästä käyttövedestä lämmitykseen. Hyvä lompakolle ja hyvä ympäristölle.

Pidä vesi kuumana

Joskus tarvitaan vähän enemmän energiaa, jotta veden lämpötila pysyy vaadittujen rajojen yläpuolella. Me olemme ratkaisseet asian. Enemmän mukavuutta ja pienempi bakteeririski ovat eräitä etuja.

Lisää käyttöastetta

Me varmistamme, että mahdollisimman pieni määrä vettä sekoittuu paisuntasäiliössä. Se vähentää hukkaan menevää vesimäärää, eli lisää käyttöastetta.

Asenna osissa

Ahdasta? Teemme teille sopivan säiliön. Säiliö voidaan toimittaa ilman eristystä, irrotettavilla varusteilla ja tarvittaessa varustettuna nostokoukulla.

Laske paluulämpötilaa

Siirrämme lähes kaiken mahdollisen energian kaukolämpöverkostosta kiinteistöösi. Se pudottaa kaukolämpöveden paluulämpötilaa ja vähentää mahdollisia energiayhtiön sakkoja.

Myynti yleinen

Ota yhteyttä myyntiin sales.finland (at) armatec.com.